Aika laulaa lapsen kanssa
Polkuja lastenmusiikin historiassa

Aika laulaa lapsen kanssaAika laulaa lapsen kanssa on kirja kaikille, jotka ovat joskus olleet lapsia ja kuunnelleet lastenlauluja. Tämä on kirja myös niille, jotka ovat edelleen lapsia ja haluavat tietää, mitä lauluja äiti, isä, mummi ja ukki kuuntelivat lapsina. Ja haluavat kuulla ne laulut.

Aikamatka suomalaisen lastenmusiikin historiaan alkaa tuutulaulujen synnyinsijoilta ja jatkuu kansakoulun laulutuntien kautta radion Lastentunnille sekä lastenlevyn syntyyn. Matkan varrella muistellaan televisiosta ja elokuvista tuttuja säveliä, käydään konserteissa koko perheen kanssa, lauletaan, leikitään ja rokataan muskarissa, eskarissa ja kotona.

Matkalla tavataan myös lastenlaulujen tärkeimmät hahmot ja tekijät varhaisista ajoista nykypäiviin saakka.

Kirja sisältää cd-levyn, jolla kuullaan rakastettuja lauluja suomalaisen lastenlevyn 80-vuotisen historian varrelta alkuperäisinä versioina. Niitä esittävät mm. Georg Malmstén, Tapio Rautavaara, M.A. Numminen, Satu Sopanen, Fröbelin palikat, Ella ja Aleksi sekä PMMP.



AIKA LAULAA LAPSEN KANSSA
Polkuja lastenmusiikin historiassa



Kirja + CD
Sivuja 284
Sidottu
Kustantaja WSOY
ovh-hinta 49,00€
ISBN 978-951-0-36243-1

Kirja julkaistaan Helsingin kirjamessuilla.

Tilaa omasi ennakkoon täältä >